Frontpage News

News

There are no translations available.

LEHDISTÖTIEDOTE

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on myöntänyt kouvolalaiselle Umacon Oy:lle vuoden 2011 joulukuussa 560.000 euroa energiatukea puupolttoaineiden raaka-aineen kuivauslaitosprojektiin. Hankkeen kustannusarvio on runsaat kaksi miljoonaa euroa. Valmistettavat puupolttoaineet ovat klapeja, brikettiä ja pellettiä eri variaatioina. Lopullinen päätös projektin toteuttamisesta tehdään vuoden 2012 aikana. Kuivauslaitos sijoittuu Umacon Oy:n Luumäen Puukylässä omistaman pellettitehtaan yhteyteen. Ympäristölupa laitokselle myönnettiin heinäkuussa 2011.

Umacon Oy kehittää myös uutta pelletinpolttomenetelmää teholuokassa 0,5 – 5 MW. Uudessa menetelmässä hyödynnetään jo olemassa olevia öljy- ja kaasukäyttöisiä kattiloita ja lämpölaitoksia. Projektin tavoitteena on kehittää polttomenetelmä, jossa pelletti on pääpolttoaine ja öljy tai maakaasu toimii tukipolttoaineena.

Kehitystyössä ollaan keskittymässä menetelmän kaupallisiin sovellutuksiin. Nämä ovat muunnossarjoja, joilla muutetaan olemassa olevia öljy- tai maakaasukäyttöisiä kattiloita tai lämpölaitoksia pelletin polttoon soveltuviksi. Menetelmällä on huomattavaa kansantaloudellista merkitystä, kun pienillä investoinneilla saadaan aikaan merkittävät säästöt polttoainekustannuksissa ja samalla korvataan fossiilisia tuontipolttoaineita kotimaisella biopolttoaineella.

Umacon Oy kartoittaa potentiaalisia yhteistyökumppaneita molempiin hankkeisiin.

Umacon Oy:n ydinliiketoimintaa on raskas ja vaativa teollinen purkutyö.

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Tuomo Salonen

0500 552 121

tuomo.salonen(at)umacon.fi

 
There are no translations available.

TMP-laitoksen purku-urakka

 

Umacon Oy on saanut purku-urakan TMP -laitoksen purkamisesta Stora Enson Varkauden tehtaalla.

Purkutyöt alkavat tammikuussa 2012 ja niiden kesto on neljä kuukautta.

 
There are no translations available.

Teollisuushalli uusiokäyttöön


Umacon Oy rakentaa uusiokäyttöön 2000m2 teollisuushallia Suomen Urheiluhallit Oy:lle Tampereelle Raholan kaupunginosaan. 

Rakennusurakka pitää sisällään teollisuushallin runko- ja kantavien kattorakenteiden pystytyksen. Rakennustyöt etenevät suunnitellun aikataulun mukaisesti.

DSC_0176

 

Umacon Oy has completed a demolition work of two paper machines in Varkaus!

 

Umacon Oy has completed the demoliton work of two paper machines (PM 2 and PM 4) at Stora Enso mill to a Chinese buyer Nine Dragons Paper (holding) Ltd.

The work included marking, dismantling and packing. The work took five months and 40” containers were packed 315 pcs. Special transport units were packed 54 pcs. Container platforms were packed 9 pcs.

 

"In my mind Umacon Oy has a strong skill and experience, it has been proven in this project which was completed on schedule. We had fun in co-operation and I wish bright future to Umacon Oy!"

 

Yanchen Zhang, Project Manager at Nine Dragons Paper (holding) Ltd.

 

Kiitos

 

The demolition order from Nine Dragon Ltd is Umacon Oy's the largest and most challenging project. The dismantling and packing of the two paper machines at the same time gave us a challenging and interesting work which required stretching to direction or the other from authors but we fared brilliantly to the end with the Chinese customers.

 

I want to thank my own behalf our staff and all those who participated in the project for a brilliant work.

Vesa Salonen

Project Manager

Tel. +358400 754 065

 
More Articles...
SuomeksiIn English

Find

Umacon's new brochure as Flash release! (In Finnish)

esite